Syyskuu * September 2011

14.9.2011 Rabo 4 kk ja vähän päälle




Rabo on jo kasvanut pennusta pieneksi koiraksi ja oppinut paljon asioita. Hieno poika!

Alussa pelotti, pärjääkö sen kanssa, kun pentutestit osoittivat dominanssitaipumusta, mutta aika ja käytäntö osoittivat, että vaikka Rabo on itsepäinen ja sillä on oma tahto, on se kuitenkin varsin mukautuvainen.

Raboa on pyritty kouluttamaan niin pitkälle kuin mahdollista positiivisen vahvistamisen kautta. Hyvästä ja toivotunlaisesta käyttäytymisestä on kehuttu ja palkittu, huono ja vääränlainen käytös pyritty jättämään huomiotta. Aina se ei tietenkään käy tai onnistu, kuten ihan pienenä kun Rabsu roikkui kiinni nilkoissa ja housunlahkeissa (mikä oli erityisen riemastuttavaa kuminauhavyötäröisten vaatteiden kansssa, varsinkin jos oltiin ihmisten ilmoilla). Silloin yritetään turvautua keinoihin, joilla Rabon käyttäytymisestä tulee jotenkin ei-kannattavaa ja mieluiten niin, että ihmiset eivät aivan suoraan puutu asiaan. Tuo jalkoihin pureutuminen hoitui tabascolla ja etikalla ja etikka on käytössä myös nyt, kun Pedro on ottanut sen kannan, että Rabo on jo niin iso poika, ettei se enää saa repiä Pedroa turkista. Niinpä Rabo on siirtynyt Pedron flexiin (btw, tästä seurasi ainoa casualty so far, flexin naru purtu poikki). Flexin ja valjaiden puremisesta keskustellaan parhaillaan etikkapullon kanssa ja Rabo alkaa vähitellen taipua. Muutenkin käyttäytymällä johonmukaisesti ja käyttävällä aina samoja lauseita samassa tilanteessa on saatu moni asia jakeluun ja toimimaan, mm. ovistamenojärjestys, ”mä nukun nyt” ja ”Rabo odottaa, nyt on Pedron vuoro”. Harjoittelun alla on kerrostalossa arvokas hiljaa leikkimisen taito. Kotona on otettu se kanta, että haukkumisesta leikki loppuu ja Rabo kannetaan tarvittaessa vähäeleisesti toiseen huoneeseen. Mökillä saa puolestaan möykätä niin paljon kuin sielu sietää. Lienee reilu diili, varsinkin kun koirat saavat olla mökillä 2-4 päivää viikossa.

Mökillä Rabo on ollut vapaana alusta asti, niin kuin Pedrokin. Karkaamistaipumuksia ei ole ollut, sen verran arvokas lauma on Rabollekin. Talon alla on kiva seikkailla, tosin kohta se riemu loppuu kun kokoa tulee lisää. Metsässä on käyty leikkimässä jälkeä ja muuten vain kävelemässä. Nyt syksyn tullen aloitetaan suppilovahverokoirakoulutusta. Tosin joku toinen sienilaji voisi olla fiksumpi valinta, koska Pedro jo hanskaa suppikset meidän laumassa. Vesi oli ensimmäisenä viikonloppuna jännä ja pelottava kokemus, mutta asiassa on viikko viikolta rohkaistuttu ja kun Rabo eilen molskahti oman sähläämisensä seurauksena laituilta veteen pelastusliivit päällä, se ui tyynesti rantaan, josta (Raboa huomattavasti järkyttyneempi) isä onki sen kuiville. Sama viilipyttymäisyys oli tullut esiin jo aikaisemmin kesällä, kun Rabo osoitti poikkeuksellista lahjakkuutta putoamalla sadevesitynnyriin.

Matkustus autolla, bussilla ja veneellä sujuu mallikelpoisesti. Rabo nukkuu suurimman osan matkasta oli kulkuväline mikä tahansa. Ihmiset, polkupyörät ja muut koirat ohitetaan melko hyvin, tosin pelonsekaista kiinnostusta esiintyy vielä. Jos toinen koira kulkee alle 3 metrin päästä ohi alkaa puhina ja haukkuminen. Siispä pysymme toistaiseksi 3,5 metrissä. Viime päivien uutuus on kotona haukahtelu, jos ulkoa kuuluu koiran haukkumista. Rabolle on huomautettu, että haukunta on noteerattu eikä aiheuta toimenpiteitä, mikä toivon mukaan johtaa pian hiljaisuuteen. Hieman saman kaavan mukaan ihmetystä ja ehkä pelkoakin aiheuttavat asiat on pyritty muuttamaan nopeasti hyväksytyiksi ”selitysäänensävyllä”, jolla kuvaillaan mitä tahansa yleistä (”lintu”, ”vene”) tai yksityiskohtaista (”naarashaahka”, ”merivartioston ribbivene”) -asiaahan on pakko tarkentaa, jos peruskategoria on jo opeteltu aikaisemmin. Ja sitten on tietysti näitä tilanteita, joissa sanotaan ”se on joku juttu” mahdollisimman vakuuttavalla ja kaikkitietävällä selitysäänellä.

Yksinolokin alkaa sujua, nyt sen uskaltaa jo sanoa ja kirjoittaa. Alussa oli taipumusta huutaa ja räyhätä vaihtelevan pituisia aikoja, pahin taisi olla kokonainen aamupäivä. Kiitos Skypen tiedettiin koko ajan, missä mennään. Melko nopeasti räyhäkohtaus alkoi rajoittua aikaan 10-40 min yksin jäämisestä ja kongien ja feromonisuihkeen avulla tai niistä huolimatta on nyt saavutettu käytännössä täysi hiljaisuus. Ongelmana on nykyään lähinnä pikkuherran rakon tilavuus ja haluttomuus pissiä sisällä päivällä (illalla siinä ei näytä olevan mitään estoja!), koska iltapäivällä alkaa kuulua levotonta kitinää, joka eskaloituu haukuksi, jollei pelastuspartio ennätä ajoissa kotiin. Aikaa on saatu pidennettyä 4 tunnista 7,5 tuntiin, joten täysi työpäivä ei ole enää kaukana. Onneksi naapurit ovat ymmärtäväisiä: alakerran lapset ovat kuulemma vain innoissaan, kun ”pikkukoira” haukkuu. Yläkerran naapuri tokaisi iloisesti, että hänen puolestaan saa haukkua vaikka kuinka, ei haittaa yhtään. Yksi seinänaapuri sanoi, että kyllä hänelle kuuluu ääntä, mutta ei se nyt häiritse ja toinen sienänaapuri on kuuro mummo (”en minä ole kuullut yhtään mitään”).

Pedro on hyväksynyt Rabon laumaansa ja selvästi pitää siitä, vaikka välillä näyttääkin kypsältä Rabinskin riepotteluun. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisi lähtenyt isän kanssa kahdestaan mökille, vaan istui kiinnipultattuna sohvalla. Ja sai jäädä kotiin. Välillä Pedro jopa hakee Raboa leikkimään, tai siis heiluttelee puruluuta Rabon nenän edessä. Ja sitähän ei voi vastustaa, koska Pedrolla oleva puruluu on maailman paras puruluu. Pedrolla on kylläkin usein liian pitkä pinna, vähän aikaisemmin voisi huomauttaa kun Rabo pomppii päällä ja riepottelee, mutta ajan myötä Peekin on ruvennut näyttämään kulmahammasta useammin ja on pari kertaa antanut selkäsaunan tapaisen Rabolle.

Eläinlääkärillä on käyty kahdesti ja saatu kaikki tarpeelliset rokotukset. Molemmilla kerroilla Rabon on kehuttu olevan todella reipas ja hieno poika ja ennen kaikkea rakenteellisesti erinomaisessa kunnossa. Nyt odotetaan vielä viikon verran, että vasta-ainetasot nousevat viimeisen rokotuksen jälkeen ja sitten päästään koirapuistoon!

Ei kommentteja: