Kesäkuu * Juni * June 2011
29.6.2011
Kaksi koiraa * Två hundar * Two dogs
Rabo saapui neljä päivää sitten ja ihan hyvältä näyttää. Kaverissa on koiraa vähän enemmän kuin ehkä tilattiin, mutta eiköhän tässä selvitä. Pitää vaan näyttää kuka on laumassa kuka. Yöt on nukuttu nätisti ihan vain pikkukitinällä, ulkona käyty usein ja tehty sinne suurin osa pissoita ja kakoista. Omaa tahtoa löytyy ja se myös ilmoitetaan tarpeen vaatiessa. Ensimmäiset sanat ja käskyt alkavat mennä jakeluun, poika on selvästi älykäs. Pedro oli aluksi aika hermostuneen ja stressaantuneen oloinen, pyöritteli silmiään ja väisteli pentua, mutta eilisestä lähtien on ottanut vähän kontaktia ja nyt jo jopa leikkinyt pikkuisen kanssa. Tänä aamuna menivät tosin (viimein) hermot turkissa roikkumiseen ja Pedro murahti pennulle. Ei kuitenkaan terävästi "MUR" vaan hellästi "muuuuuurr" ja perään niin pieni näykkäisy, että se oli vain kuonolla tönäisy. Ja pentu uskoi, hetkiseksi. Iltapäivällä Pedro esitteli (ja vain esitteli, se riitti) hampaita puruluuinsidenssin yhteydessä ja taas meni vähän jotain perille. Onneksi, koska Pedro on maailman hienoin ja sillä on oltava kaikki hyvin eikä sitä saa kiusata!
Rabo flyttade in för fyra dagar sedan och det ser ut att gå helt bra. Rabo är lite mer dominant än vad vi så att säga beställde, men vi klarar oss nog. Hoppas vi i alla fall. Rabo har sovit nätterna snällt utan större oljud och gjort ut det mesta av det som ska göras. Och har en egen vilja och berättar vad den vill. Rabo pratar redan några ord "människa", vilken intelligent en! Pedro var till att börja med lite orolig och verkade stressad, rullade med ögonen hit och dit, men i går började P ta kontakt med Rabo och har till och med lekt lite med den. I morse tog tålamodet slut när Rabo hängde i Pedros päls och Pedro sa till. Men inte ilsket "MURR" utan så snällt den kunde "muuuurr". Och Rabo förstod. I några minuter. Lite senare på dagen måste P visa tänderna, men bara visa, det var frågan om ett tuggben. Rabo ser ut att lyda, vilket är bra för Pedro är världens finaste och måste ha allt bra och ingen, absolut ingen, får göra P olycklig!
Rabo moved in a few days ago. So far everything is going quite well. He's a bit more dominant than we wished for, according to the so called puppy test, but we'll manage. We'll just gonna have to show him clearly who the leader is. He has slept his nights almost without making a noise and is doing most of his business outside. He has a mind of his own and let's us sometimes know that. He already speaks a few words "human", so he is a clever little one! Pedro was at first a bit worried and stressed, but has now started to interact with the puppy instead of just rolling his eyes at him. Yesterday they played together for a few short moments. Today Pedro lost his nerves when the puppy was hanging from his coat, but he did not snap at Rabo, no, it was a very soft and quiet growl and Rabo understood and left him alone. For a moment. A bit later Pedro had to show -but only show- his teeth in a discussion about a chewing bone. Rabo seems to listen to Pedro which is good 'cause Pedro is the best and nobody should make him feel unhappy.
3.6.2011
Rabo
Eilen käytiin katsomassa pentua! Kasvattaja on valinnut meille pentueesta tilaustamme vastaavan hymypojan, joka ei pidä meteliä itsestään, on tyytyväinen kun joku sanoo mitä pitää tehdä, muttei kuitenkaan ole mikään nynny. Uteliaisuuttakin löytyy kiitettävä määrä, ensimmäisten joukossa piti yrittää kiivetä pentulaatikosta pihanurmelle, kun tilaisuus tarjoutui. Jos luonne ei muutu tulevien viikkojen aikana, niin tässä Rabo on (designated kuvaaja otti vähän epätarkkoja kuvia, pahoittelen):
I går var vi och tittade på valpen! Uppfödaren har valt en som motsvarar vår beställning, dvs en snäll och lugn men nyfiken en, som vid behov har skinn på näsan. Om det här stämmer ännu om tre veckor så är det Rabo ni ser på bilden (fotografen tog dåliga bilder, beklagar).
We went to see the puppies yesterday. The breeder has chosen a kind and nice pup for us, one that is happy to do what he is told to without being a wimp. In addition he's got a handful of curiosity -just what we askd for in the first place. So, if this description still fits around Midsummer it is Rabo you see on the photo (the designated photographer took bad pictures, apologies for that).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)